MEDIAVAIKUTTAMISEN TEKNIIKAT
Miten meihin vaikutetaan? Mediavaikuttamisessa hyödynnetään erilaisia tekniikoita, joiden avulla pyritään vaikuttamaan vastaanottajiin, kuten:
- Voimakkaiden tunteiden herättäminen
- Kohdeyleisön tarpeisiin ja arvoihin vastaaminen
- Tiedon ja ajatusten yksinkertaistaminen
- Vastustajiin kohdistuva hyökkäys
Tekniikka: Voimakkaiden tunteiden herättäminen
Vaikuttamispyrkimyksissä käytetään hyväksi inhimillisiä tunteita – pelkoa, toivoa, vihaa, turhautumista, myötätuntoa – joilla ohjataan vastaanottajaa haluttuun suuntaan. Syvimmillään tunteisiin vetoava mediavaikuttaminen on manipulointia. Siinä propagandan tuottaja hyväksikäyttää ihmisten pelkoja ja ennakkoluuloja. Viestit muotoillaan siten, että ne puhuttelevat ihmisten tunteita ja synnyttävät innostusta ja kiihtymystä, joka vaimentaa kykyä ajatella kriittisesti.
Kun vastaanottajan tunteet heräävät, viestin sanoma puhuttelee häntä vahvemmin. Tunteisiin vetoavaa vaikuttamista on myös ilmiöiden tai toisten ihmisten lokerointi ja leimaaminen.
Tekniikka: Tiedon ja ajatusten yksinkertaistaminen
Informaatiovaikuttamisessa voidaan käyttää joko oikeaa ja paikkansapitävää tietoa tai puolitotuuksia, mielipiteitä tai jopa suoranaisia valheita. Onnistuneessa propagandassa kerrotaan yksinkertaisia tarinoita, jotka tuntuvat tutuilta ja vaikuttavat luotettavilta. Niissä käytetään usein vertauskuvia, mieleenpainuvia kuvia ja toistoa, joiden avulla ne saadaan tuntumaan luonnollisilta tai ”tosilta”.
Yksinkertaistaminen on tehnyt tehtävänsä, kun tarttuvat ja helposti mieleen jäävät iskulauseet syrjäyttävät kriittisen ajattelun. Tiedon liiallinen yksinkertaistaminen ei kuitenkaan lisää ihmisten tietoa tai ymmärrystä.Tämä tekniikka voi olla erittäin tehokas, koska ihmisillä on luontainen taipumus vähentää asioiden monimutkaisuutta.
Tekniikka: Kohdeyleisön tarpeisiin ja arvoihin vastaaminen
Tehokkaassa retoriikassa käytetään viestejä, teemoja ja kieltä, joka vetoaa suoraan tai pelkästään tiettyihin väestöryhmiin. Vastaanottajaa pyritään puhuttelemaan vetoamalla perhesuhteisiin, kansallisuuteen tai etniseen taustaan, harrastuksiin, lempijulkkiksiin, uskomuksiin ja arvoihin tai siihen, millaisia toiveita ja suunnitelmia hänellä on tulevaisuuden varalle.
Joskus viestinnässä vedotaan universaaleihin arvoihin kuten perimmäisiin ihmisarvoihin – tarpeeseen rakastaa ja kokea rakkautta sekä tuntea kuuluvansa johonkin paikkaan ja johonkin yhteisöön. Kun vedotaan suoraan tiettyjen ihmisryhmien tarpeisiin, toiveisiin ja pelkoihin, siitä tulee henkilökohtaista ja merkityksellistä. Kun viesti on merkityksellinen henkilökohtaisella tasolla, ihmisten kiinnittävät siihen enemmän huomiota ja omaksuvat paremmin sen tarjoamia tietoja ja käsityksiä.
Tekniikka: Vastustajiin kohdistuva hyökkäys
Tarkoitushakuista vastustajien mustamaalaamista ja leimaamista voidaan käyttää aseena poliittisessa tai yhteiskunnallisessa kamppailussa. Tällöin pyritään julkisesti kyseenalaistamaan vastustajan vaikuttimia ja luotettavuutta ja hänen näkemystensä pätevyyttä, uskottavuutta ja paikkansapitävyyttä.
Koska vastakkainasettelu vetää luontaisesti ihmisten huomiota puoleensa, eriäviä mielipiteitä saatetaan pyrkiä hyödyntämään strategisesti, jotta saataisiin enemmän huomiota omille mielipiteille. Vastustajiin kohdistuva hyökkäys rohkaisee myös mustavalkoiseen ajatteluun, jossa ihmiset jaetaan kahteen ryhmään ja joka vaimentaa kykyä ottaa huomioon monimutkaisempia tietoja ja näkemyksiä.
Epäoikeudenmukaista on esittää yksilöitä huonossa valossa, pilata heidän maineensa, rajata joukosta tiettyjä ihmisryhmiä, lietsoa vihaa tai levittää välinpitämättömyyttä.